Tuesday 3 June 2008

Sekavaa

En tiedä miten aloittaisin tämän postauksen- on jo ollut liikaa lomaa enkä pysty ajattelemaan.
Eilen oli pitkä päivä jonka seurauksena poikaystäväni taisi saada auringonpistoksen. Menimme siis virastoon P hakemaan sitä nie:tä (numeroa jota tarvitaan että täällä pystyisi elämään ja työskentelemään), kaksi tuntia jouduimme odottamaan paahtavassa auringonpaisteessa. Minä siedän aurinkoa ja kuumuutta ihan hyvin mutta poikaystäväni ei, ja päästyämme kotiin hänellä oli tosi huono olo. Voi parkaa! Muuten olen vain lukenut paljon, hakenut töitä ja ihmetellyt. Olen myös keksinyt itselleni muutaman haasteen etten kuolisi tylsyyteen.
Opiskelua haluan ehdottomasti jatkaa ja tiedän myös mitä alaa (jotain sellaista josta koskaan aikaisemmin en edes ole ollut kiinnostunut). Nyt aika kuluu niin hitaasti kun pitää odotella että pääsee hakemaan kouluihin. Vaihtoehtoja on muutamia; voisin lukea etänä kandin paperit ruotsalaisesta yliopistosta tai sitten lukea maisteriski täällä Espanjassa. It all depends on who wants me...
Puolan kielikoe pitäisi kirjoittaa ensi vuoden puolella joten sen oppimiseen ja ylläpitämiseen tulee menemään aikaa. Puolan kieli on aivan mahtavan kaunis, se on niitä kieliä joihin voi ihastua sydänjuuriaan myöten.
Haluan juosta ensi kesänä puolmaratonin joten tässähän on nyt oiva harrastus. Kävin aamulla lenkillä lähellä olevassa puistossa ja ihan hyvin meni. Kunto on tietenkin lievästi sanottuna huono mutta ei haittaa kun siellä mammojen ja pappojen seassa juoksentelee.
Eilisen hauskinta antia oli se kun eräs romanialaisnainen luuli minua maannaisekseen... yritä siinä olla pokkana kun ymmärrät tasan 2% siitä mitä sinulle sanotaan. Sain kuitenkin jossain vaiheessa änkytettyä että... tota noin, soy finlandesa y desgraciadamente no hablo rumano...

No comments: