Sunday 6 July 2008

Populaaripsykologiaa

Ihmisellä on oltava tavoitteita ja unelmia. Niin sitä kehitytään, opitaan uutta ja pystytään ymmärtämään muita ihmisiä ja maailmaa ihan muuten vain. Ennen kaikkea yksilön hyvinvointia ajatellen on tärkeää että ihminen tuntee onnistuneensa, pystyvänsä suorittamaan itsellensä asetettuja tavotteita. Päämäärät voivat olla ihan pieniä, ei meidän kaikkien tarvitse tähdätä huippudiplomaatiksi, formulakuskiksi tai kirjailijaksi. Myös kukkakaupan omistajat, suurperheiden äidit sekä siivojat tekevät tärkeää työtä, ja heidän päämääränsä ja hyvinvointinsa on aivan yhtä tärkeää yhteiskunnalle kuin toimitusjohtajien ja turhisjulkkisten tavoitteet.
Monet asettavat kuitenkin tavoitteensa aivan liian korkealle tyyliin kesään mennessä aion laihtua 20 kiloa, menen naimisiin prinssi Williamin kanssa, aion oppia kymmenen kieltä ja muuttaa Tahitille. Kannattaa siis pitää jalkansa maan pinnalla vaikka se pää saakin leijua siellä pilvien joukossa aina välillä, jotta ne tavoitteet muuttuisivat muuksikin kun vain päiväunelmiksi.
Itselläni on muutama tavoite jonka eteen olisin valmis tekemään töitä oikein kunnolla.
- Haaveilen puolmaratonin juoksusta. Rapakunnossa olevalle henkilölle se tarkoittaa PALJON treeniä.
- Olen opiskellut puolan kieltä jo muutaman vuoden, haluan siitä osaamisesta myös viralliset paperit. Eli, itsekuria kehiin ja kyllä on onnistumiseen ihan kaikki mahdollisuudet olemassa. Kielistä puheen ollen, joku kaunis päivä tämä tyttö puhuu unkaria.
- Opiskelujen jatkaminen olisi minulle tosi tärkeää: sekä markkinointi että psykologia kiinnostavat.


Nyt kommenteja kaikilta, minkälaisia tavoitteita sinulla on? Miten aiot päästä siihen?

2 comments:

Stazzy said...

Lyhyen tähtäimen tavoite: selvitä tämä paasto loppuun kunnialla.

Keskipitkä tavoite: löytää mielekäs työpaikka.

Pitkän ajan tavoite: Jotain Ihan Muuta. (Tyyliin lammasfarmi Uudessa-Seelannissa) :)

Zsuzsi said...

Aih, lammasfarmi Uudessa-Seelannissa kuulostaa aivan mainiolta idealta... onnea sulle noihin tavoitteisiin :)