Monday 5 May 2008

Pankki Loma Maanantai













Maanantai. Tuntuu vaan ihan sunnuntailta kun täällä on tänään Bank Holiday. Englannissa ihmiset ovat vappuna töissä (varsinainen työnväen juhla sekin!) mutta toukokuun ensimmäinen maantai on sen sijaan kaikilla vapaa- tavallaan ihan hyvä keksintö; ihmiset ei lintsaa töistä kun on tiedossa pitkä viikonloppu. Lauantaina uskaltauduin ihmisten ilmoille tuossa sinisessä asussa- kannattaisi varmaan keksiä jostain punainen toppi että tulisi vähän enemmän väriä kokonaisuuteen. Muuten viikonloppu on mennyt ihan rauhallisesti kotona (selittää sortsit ja ihme poseerauksen, voi voi noita valkoisia kinttuja). Tenttejä on tällä viikolla tasan kaksi, ja minun on myös varmistettava että on kaikki tarpeellinen materiaali mukana kun lähden perjantaina puoleksitoista viikoksi matkoille.












Tänä viikonloppuna olemme todenneet että on vaikea elää ilman sähköä. Sulake poksahti joten saimme luvan selvitä kokonaisen päivän ilman nettiä, jääkaappia, suihkua ja vedenkeitintä. Pitäisi kai mennä viidakkoon muutamaksi viikoksi, jotta oppisi elämään ilman näitä mukamas elintärkeitä keksintöjä (vaikka jääkaappi on kyllä ihan hyödyllinen).
Väittävät että on hyvä näyttää nuoremmalta, bussikuski totesi aivan pokkana tässä yksi päivä että minun kannattaisi ostaa lippu nuorille tarkoitettuun hintaan. Meaning: näytän alle 16 vuotiaalta. Jaaaahas.
Hauskaa viikkoa kaikille!!

No comments: