Kaukosuhdearkea

Minulta on monta kertaa udeltu tätä kaukosuhde seikkailuani. Eikö se ole vaikeaa? Eikö tule ikävä? Miten te pystytte? Voiko toiseen tosiaan luottaa?
Kuuluhan kaukosuhteeseen ikävä, huonosti nukutut yöt, pelko, stressi, väsymys. Puhelimessa on vaikea riidellä, joskus toinen osapuoli haluaa ja tervitsee enemmän huomitoa ja tukea kuin toinen pystyy sillä hetkellä antamaan. Uskotkaa vain että täällä on heitelty tavaroita päin seiniä ja itkeä pillitetty aivan liikaa. On rasittavaa aloittaa jokainen aamu laskemalla päiviä. Välillä tarvitsee enemmänkin kuin puhelimen toiselta puolelta kuuluvan äänen.
Onneksi kuitenkin nämä pikkuasiat ovat vain tosi pieni osa sitä suurempaa kuvaa. Sitä iloa joka yhdessäoleminen tuottaa.
Kaukosuhteet toimivat silloin kuin kummallakin osapuolella on tarkka käsitys siitä mitä he haluavat, yhteisiä suunnitelmiakin kannattaa jossain vaiheessa tehdä, jotta tiedetään missä ollaan ja mihin ollaan menossa; oudoin kaukosuhdejuttu josta minä olen kuullut oli sellainen tapaus että tyttö opiskeli Puolassa, mies oli töissä Lontoossa. Tulevaisuudesta heillä ei ollut mitään tietoa. Vaikka he vain tapasivat kerran pari vuodessa, kihlaus kesti nelisen vuotta ennen kun nainen löysi uuden (ja yllätys, yllätys Puolassa asuvan) miesystävän.
Jos uskoa ja sitoutumiskykyä löytyy, kaukorakkauskin voi saada onnellisen lopun.
Tuossa vieressä on kaukosuhdekysely, vastatkaa ihmeessä. Olisi myös mielenkiintoista kuulla muiden mielipiteitä tästä "ilmiöstä" jos kokemusta löytyy :)