Sunday 7 September 2008

Teekokeilussa Indian Goa


Ostin muutama päivä sitten Twiningsin appelsiini-teetä ihan vain kokeiltavaksi. Kyseessä on musta tee johon on sekoitettu appelsiinia. Tee on vahvaa, mutta samalla ihanan raikkaan makuista. En kuitenkaan suosittele kuppia enempää.
Teetä juodessa ajattelin taas vaihteeksi omaa elämääni; voin ihan rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen työpaikkaani ja umpirakastunut poikaystävääni, eli sillä saralla eivät asiat voisi olla paremmin. Silti minulta puuttuu jotakin, olen eksyksissä. Se puuttuva pala ei liity yllä mainittuihin asioihin, vaan ihan itseeni. Elämä tuntuu vaan niin tyhjältä ilman opiskelua, ilman haasteita. Nyh, minä haluan takaisin koulunpenkille. Nyt on kuitenkin löydettävä itselleen aikaa, kuunnella päätä ja sydäntä, sekä muiden mielipiteitä. Helliä itseään, nauttia elämästä. Mitä haluan elämältäni? Mitä minä voisi tehdä että kehittyisin, oppisin? Mistä löytyisi intohimo? Miten järjestäisin elämäni niin, että kerkeän tehdä kaiken mitä suunnittelen? Kysymyksiä on vaikka millä mitalla, mutta toivon ja uskon kuitenkin että pikkuhiljaa palaset asettuvat paikalleen, nyt ei ole mihinkään kiire ja vihdoinkin voin olla ihan oma itseni.

No comments: