Thursday, 27 September 2007

Study Party

Lisää opiskeluun liittyvää höpinää. Olemme ystävieni kanssa keksineet termin "study party"- eli yritämme pitää hauskaa samalla kun täytämme päämme tärkeällä (ja usein myös turhalla) tiedolla. Periaatteessa homman nimi on se että opiskelemme, jutustelemme aina kun tekee mieli pientä taukoa, Englannissa kun ollaan juomme myös hyvää teetä ja kokkaamme siinä samalla luksuslounaan... Tämä on tosi hauska tapa tehdä opiskelusta vähäsen mielenkiintoisempaa, ja samalla saa vietettyä laatuaikaa hyvien ystävien seurassa. Suosittelen!

Po Polsku


Tänään minulla oli "ainoastaan" kolme tuntia puolan kieltä yliopistolla. Oleb valintaani tyytyväinen. Ensinnäkin en halua unohtaa puolan kielen taitojani. Vaikka ymmärränkin kaiken, on tosiaan vaikeaa saada sanottua yhtään mitään (varsinkin kun tuo automaattivastaaja on nykyään säädetty espanjaksi). Ryhmä vaikuttaa hyvältä- olemme kaikki aivan samaa tasoa, opetus on monipuolista ja meiltä vaaditaankin aika paljon itsenäistä työntekoa. Hyvä näin. Ja kuten näette, kirjatkin ovat erittäin värikkäät!

Wednesday, 26 September 2007

Kumman valitset?




Paellan... vai... fish & chipsin
Toinen Valencian herkkua ja toinen Englannin tunnetuinta ruokaa. Kumpi maistuu sinulle? Kuvat eivät tosiaan ole parasta laatua, sääli ettei ole itse tullut otettua kuvia näistä kahdesta makuelämyksestä.

Kaikkea sitä vastaan sattuu...


Mahtava päivä tänään!

Kirjoitetaanpa lyhyehkö lista:

*sain sen oi niin tärkeän paperin... VIHDOINKIN! ehkä kelpaa opintotuen saamiseksi. Let's keep our fingers crossed.

*tapasin pitkästä aikaa "vanhan" ystävän. Tosi mukavaa oli vaihdella kuulumisia, hän vietti viime vuoden Saksassa ja Ranskassa ja oli kuulemma viihtynyt tosi hyvin.

*lentoliput Espanjaan ovat omassa taskussani. Jippii... Lähden M:n kiusaksi 17 päiväksi. Ei yhtään hullumpaa, vai mitä?

*tämän päivän luennot olivat tosi mielenkiintoiset. Tästä syksystä taitaapi tulla ihan hauska. Kyllä, luitte oikein- opiskelu on hauskaa. Me likes.

*Espanjan aineesta täydet pisteet. Eli olen oppinut ainakin jotain :)

*kaverit ovat menneet kihloihin. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan koska sopivat toisilleen niin hyvin.

*postiluukusta tupsahti kirjastokortti. En tiedä käytänkö, mutta se on kuitenkin sellainen juttu että paikkakunta tuntuu ihan heti paljon kotoisammalle.

Valokuvatorstai: Kivet


Manchesterista voi olla monta mieltä. Monet pitävät paikkaa rumana ja likaisena, mutta heti ensimmäisestä päivästä alkaen olen ollut sinut tämän pohjois-englantilaisen teollisuuskaupungin kanssa, kaiken rumuuden keskeltä löytyy oma viehätyksensä. Punaisten tiilirakennusten varjosta olen löytänyt elämän sykkeen, suvaitsevaisuuden sekä tietynlaisen kapinallisuuden. Kaupunki on tavallaan ollut kotini viimeiset kolme vuotta, ja sinä päivänä kun lähden täältä lopullisesti tulen aivan varmasti kaipaamaan eniten kaupungin tavaramerkkiä: punaista tiiltä.

Mainostetaan sitten vielä vähän lisää




















Manchesterista löytyy baari (on niitä itse asiassa enemmänkin kuin yksi) nimeltä Revolution. Sinne kannattaa aina suunnata kun on hyvän vodkan tarpeessa. Suomalaisten ja puolalaisten vodkien lisäksi tarjolla on tietenkin venäläistä väkevää... mahtavatko muuten tarjota naapurimaamme Baltika-olutta (Russian Evolution)? Toinen kuva mainoslappusesta joka ilmiselvästi ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta. Kenellekään.

In My Bag















Dolce Vitan inspiroimana ajattelin avata teille laukkuni. Haha, en tiedä mistä johtuu mutta olen varmaankin vaarallisen utelias- muitten ihmisten kaappien, laukkujen ym. sisällöt kiinnostavat aina (joten olkaa varuillanne jos satun joskus tulemaan käymään). Anyways, oma Kookaïn laukkuni on jo pari vuotta vanha mutta sinne mahtuu juuri sopiva määrä tavaraa, kuten lompakko, kynäkotelo, filofax, vihko omia muistiinpanoja verten, Marimekon vihko tarkoitettu ihan luentoja varten, Nokian kännykkä, avaimet, kirja ja Air Mail-tarroja. Kuvasta puuttuu kamera joka on myös aina matkassa mukana jos vaikka iskisi inspiraatio.

Tuesday, 25 September 2007

Voihan aivastus...

...eli flunssa taitaa olla tulossa. Ei muuten mikään ihme, talon joka huoneesta kuuluu röhinää ja niiskuttelua. Tänään on ollut ihan mukava päivä,- ainut luento oli vasta neljältä joten aamupäivä meni ihan leppoisasti kirjoittaessa espanjan ainetta. Tämän syksyn pitäisi olla varsin helppo opiskelujen kannalta, on ainoastaan 7 tuntia viikossa (3 tuntia venäjää, 2 tuntia puolaa ja 2 tuntia EU-politiikkaa...), siinä samassa olisi tarkoitus alkaa valmistella lopputyötä. Olen silti tosi innoissani- venäjän kielen tunneillamme keskitymme myös politiikkaan, joten aika politiikkapainoista on, eikähän se haittaa ollenkaan. Huomenna on herättävä "jo" kahdeksalta (yöihmiselle tämä on erittäin vaikeaa :)). Aamulla luento yhdeksältä, sitten on käytävä ties missä hakemassa erästä paperilappusta. En tarvitse muuta kun yhden ainoan lauseen "Miss X. has completed 120 credits at the Moscow State Linguistic University in the academic year 2006-07". Tai jotain sinne päin, ilman tuota lausetta ja allekirjoitusta en saa opintotukea- tai lainaa. Turha varmaan edes kertoa ettei lukuvuosimaksuja (abouts 1800€) ole vielä maksettu. Eli tästä johtuu tämän tytön pienoinen stressi. Mutta kyllä kaikki järjestyy vaikka välillä tuntuukin siltä että voisin alkaa huutaa suoraa huutoa Oxford Roadilla :)

Hyvää yötä maailma...



Jotenkin on vain ollut niin väsynyt olo tänään (antakaa anteeksi tämän blogin viimeaikainen valitusryökkiö.... yritän parantaa tapojani, promise!), mutta huomenna pitäisi olla luvassa parempi päivä. Ainut luento (venäjää, jippii!) on neljältä, joten aamulla on aikaa levätä, jumpata ja ehkä aloittaa ihan pikkuhiljaa espanjaan esseen kirjoittaminen. Kirjastossakin voisi piipahtaa, ei ole tullut käytyä vielä, vaikka se tosiaankin on tosi viihtyisä paikka... tekemistä kyllä riittäisi vaikka muille jakaa, kunhan vain löytyisi jostain kolosta energiaa.
Arvatkaa muuten mitä, tällä tekniikan ihmelapsella kesti neljä tuntia kopioida kuvia ja videopätkiä DVD:lle. Ei voi olla totta. Punastun häpeästä. Tämä mahtava kuun kuva löytyi muuten täältä.
Pelle Miljoonan sanoin, hyvää yötä maailma! Спокойная ночи!

Monday, 24 September 2007

Voi niitä ihmisiä!

Voi ollakin että he jotka väittävät tämän maailman olevan paha paikka puhuvat totta, mutta on niitä hyviäkin ihmisiä olemassa, ehkä kaikki ovat osuneet minun kohdalleni... Tietokoneet eivät sen sijaan ollenkaan ole minun joukkueessani. Arvatkaa vaan kauanko on kestänyt yrittää kopioida muutama filmipätkä DVD:lle... exactly, pieni ikuisuus. Eikä vaan toimi!

Sadetta ja punaisia tiilitaloja..





..eli tälläistä täällä

Sunday, 23 September 2007

Teekupit















Jätin kaikki keittiömasiinat sekä astiat joko Suomeen tai Espanjaan, ja onneksi meillä oli kaikkea kun muutettiin tänne nykyiseen kämppään. Silti, omanlaisia teekuppeja oli kuitenkin saatava. Eikö teidänkin mielestä värikäs tee- tai kahvikuppi tuo ihan tervetullutta piristystä opiskeluun ja arkeenkin? Värikkäät kupit sellaisesta paikasta kun Whittard of Chelsea (sieltä löytyy muuten myös eri tee-, kahvi- ja kaakaolajeja), ja keskimmäinen Starbucksista.

Rakkaus


Tottahan se on että rakkaus on aika ihme juttu. Kuulin juuri äsken kuinka pari tuttua odottvat lasta, ei siinä mitään. Koskaan ennen minulle ei kuitenkaan ole kerrottu että pariskunnan ikäero on huimat 38 vuotta. Jotenkin vain aina luulin että vaimo olisi vähäsen vanhempi. Rakastuneita vaikuttavat kuitenkin olevan. Rakkaus on myös sokeaa, niin ainakin väittävät... ja voi myöskin olla niin vahvaa että kestää kaikenlaiset välimatkat ja muut koetukset. Mutta mitä se rakkaus sitten on? Sitäkö että haluaa olla toisen lähellä? Sitäkö että on aivan varma siitä ettei kukaan muu voisi millään olla toisen paikalla? Sitäkö että on vain niin älyttömän hyvä olla toisen kanssa että on valmis kärsimään?

Thursday, 20 September 2007

Manchester

Eli Mansessa ollaan ja koko elama tuntuu olevan paalaellaan.

Asunto loytyi. Eli jaan talon kolmen muun opiskelijan kanssa. Olemme kaikki ulkomaalaisia, joten aika kansainvalinen tunnelma on. Ihan jes. Huoneeni on tosi viihtyisa. Valoisa (niin valoisa kun vain voi olla taalla) ja tarpeeksi tilaa tavaroille, kirjoille ym.

Rahahuolet jatkuvat. En saa maksettua opintomaksuja ennen kun saan opintolainani. God knows when that is going to happen. Muutkin raha-asiat ovat menneet aivan pain monkaa.

Paa sekaisin. Ikava Espanjaa, ja jotenkin olen vain jahmettynyt paikoilleni enka saa oikein mitaan tehtya. Siis sellaista josta nautin. Katsotaan nyt, ehka aika auttaa.

Manchester on aivan sama kuin ennenkin. Hyvalta tuntuu! Olen tavannut vanhoja kavereita ja kaynyt paikoissa joista aivan varmasti pidan. Olen myos huomannut etta jotkut noista ystavista ovat todella avuliaita ja ystavallisia. Sydanta oikein lammitti.

Friday, 14 September 2007

Let The Graffiti Lead The Way





Eilisen kolmen tunnin kävelyn aikana löytyi myös aivan uskomaton määrä graffitia. Olin suunnitelut kävelyreitin jo metrossa matkalla kaupunkiin mutta eihän siitä mitään tullut. Loppupelissä seurasin vain graffiteja. Tässä muutama kuva jotta saataisiin vähän enemmän väriä elämään!

Papayasmoothie





Tämän tytön pitäisi nyt pakata eikä leikkiä tietokoneella, but anyway... päätin laittaa tänne muutaman kuvan eiliseltä "deitiltä". Kävimme pienessä kahvilassa vanhassa kaupungissa, johon nyt olen totaalisesti ihastunut. Olen käynyt ennenkin mutta nyt tästä taitaa tulla Valencian kantapaikkani :) Paikka on tosi viihtyisä ja palvelu tosi hyvää. Smoothievalikoimakin on aivan suurenmoinen, siellä on niin paljon kokeiltavaa, itse valitsin eilen papayasmoothien. Nam.

Thursday, 13 September 2007

Thursday Coffee Date

Jostain ihme syystä viime otsikkoni ovat olleet englanniksi. Miksiköhän? Nyt olen valmis kaupunkireissulle- ei muuta suunniteltuna kun pieni kävely sekä valokuvausta. M ei myöskään tiedä vielä että aion viedä hänet kahvideitille. Juuri niin. Illalla on taas vuorossa EM-korista joten yritetään järjestää vähän yhteistä aikaa ennen sitä. Koriksen aikana mies ei nimittäin näe eikä kuule mitään. Alrite, I´m out of here! Mukavaa torstaita kaikille!

Dry Feet

Ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa ilmoitettavaa... kuuntelen tässä Poets of the Fallsia (kyllä, olen muuta maailmaa muutaman vuoden jäljessä) ja pesen pyykkiä. Tässä talossa on vain se huono puoli että pyykkikonekin on täynnä koirankarvoja. Onkohan uudessa kämpässä Mansessa muuten pyykkikonetta? Pitäisi varmaan ottaa selvää. Moskovassa ei nimittäin ollut, pesulassa käynti maksoi noin 7-8 euroa/kerta ja itse pesulakin oli melkoisen metrorumban päässä. Voittekin kuvitella missä kunnossa vaatteeni olivat 8 kuukauden käsinpesun jälkeen.

Wednesday, 12 September 2007

Putin, mitäs menit tekemään?

Eli naapurimaamme herra Putin on nimittänyt jonkun ihme hepun Pietrain vuosiltaan pääministeriksi... ja kaikkihan muistamme miten Volodja itse pääsi presidentiksi, ole itsekin entinen KGB-agentti joka oli jopa viettänyt muutaman vuoden työttömänä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tarkoittaako tämä sitten sitä että Venäjän seuraava presidentti on mies nimeltä Viktor Zubkov?

Random pics




Pukeutumisessa en yleensä koskaan käytä yhtään roosan sävyä, vaikka pidänkin väristä. Sen sijaan tykkään vaaleanpunaisista asusteista ja muista jutuista- kuvassa näkyy Oyshon aamutossut, nahkainen filofax sekä Jordi Labandan täältä Espanjasta ostettu vihko. Toinen vihko on Moskovasta löydetty. (on myönnettävä että olen aivan hullu paperitavaran perään).
Tuo Bimbo Sandwich on vain ihan yleisesti huvitusta herättävä tuote, ja leipä on tietenkin vaaleaa... heko, heko. Jos vaalenpunainen on harvinainen näky vaatekaapissani, niin punaista löytyy senkin edestä. Tässä M:ltä saatu lahja. Olen kuulemma ujo. Ja tottakai, olenhan minä aito suomalainen.

Tuesday, 11 September 2007

Monikielisyys


Kuten jo tiedätte, ilmottauduin espanjan nettikurssille. Eilen se sitten alkoi oikein kunnolla, ja hyvältä vaikuttaa. Tasoltaan aivan oikea, ja paljon kirjoitustehtäviä, juuri sitä mitä eniten tarvitsen tällä hetkellä. 300 sanaa kielten tarkoituksesta- tai pikemminkin monikielisyyden hyöty- ja haittapuolista. Tuttu teema, ja mielenkiintoinen aihe. Kielistähän on aina hyötyä- pelkän kommunikoinnin lisäksi kielitaitoinen oppii ymmärtämään muita (no jaa.. niin ne väittävät) kulttuureja ja ihmisiä. Jos pienestä saakka puhuu esimerkiksi kahta kieltä, on tosiaan paljon helpompi oppia niitä lisää. Omasta kokemuksesta voin havaita ainakin kaksi haittapuoltakin- ensimmäinen on kielellinen identiteettikriisi (josta Kafkakin kärsi), eli mikään kieli ei oikein tunnu omalle. Millään kielellä ei oikein osaa ilmaista itseään. Toinen ongelma voi olla että kaikki kielet menevät sekaisin, mikään ei ole muita vahvempi ja sen seurauksena syntyy tälläistä töherrystä söherrystä jota juuri tällä hetkellä luette.

Hemmetin Thunderbird

En saa toimimaan. En sitten millään. Pitääkö tässä odottaa että talon tietokonemestari saapuu kotiin? Silloin siinä käy niin että minä valitan ettei ohjelma toimi, hän klikkaa ikonia ja kappas vaan, toimiihan se... näin on käynyt niin monta kertaa aikasemmin että kyllä tässä jo lopputulos on tiedossa.

Just Me

Innostuin kokeilemaan photoshopia ja siitä syntyi tälläinen. Itse en tosiaan tiedä tietokoneista yhtään mitään joten tosi jännää tutkia uusia juttuja!

Töherrystä






Malvarosa


Nämä kuvat ovat kaikki maaliskuussa otettuja. Luulin jo kadottaneeni ne vahingossa (katosivat mystisesti tietokoneelta), mutta löysinkin uudestaan, yey!

Matkalaukku hoi


Tänään olen aivan yksin kotona kun Narya pääsi vuoristoon leikkimään. Aamupäivä on mennyt kivasti laiskotellen- lukien blogeja tietenkin :) Ajattelit nyt kuitenkin tehdä jotain hyödyllistä ja käydä läpi vaatteita (pakkauksen pre-phase numero uno). Niitä minulla onkin ihan hirveästi, kaikkia en millään saa mukaan Manseen joten on valikoitava huolella, toivottavasti löydämme jostakin jonkun piilopaikan minunkin tavaroilleni. Lentoni saarelle on ("vasta") sunnuntaina, joten onhan sitä aikaa, mutta perjantai klo. 15:sta jälkeen en halua tehdä mitään muuta kun viettää laatuaikaa M:n kanssa.
Teekuppi on tässä ihan vieressä (as always), toisen tietokeen päällä. Itse juon aina teeni ilman mitään lisukkeita, joten sillä tavalla ainakin taidan erottua (edukseni? :)) englantilaisista. Entä sinä, juotko teetä? Lisäätkö sokeria,maitoa, vai kenties hilloa?

Monday, 10 September 2007

Naiset töihin ja nyt HETI!

Economistin mukaan Hollannissa yritetään kaikkea mahdollista jotta naiset menisivät töihin. Vaikka maan naisista noin kaksi kolmasosaa on töissä, suurin osa heistä vain osa-aikasesti. Muun muuassa kouluja syytetään siitä etteivät naiset ole niin kovin innoissaan työnteosta. Onhan jonkun niitä lapsia hoidettava. Entä sitten? Jos perhe tulee toimeen hyvin ilman kokopäivätöissä käyvää äitiä, ja jos hän viihtyy hyvin ja nauttii elämästään, minkä takia hänet pitäisi puolväkisin pakottaa työelämään. Ihmiset tekevät jo muutenkin likaa töitä ja aikaa jää tosiaan liian vähän tärkeämmille asioille.

Sunday, 9 September 2007

Dónde el corazón te lleve

alkuperäiskielellä Va´ dove ti porta il cuore, Susanna Tamaron suosittu tarina isoäidistä joka kirjoittaa tyttärentyttärelleen viimeisen kirjeen omasta ja tyttärensä elämästä, jotta tyttärentytär ymmärtäisi kuka on ja mistä hän on tullut. Realistinen kertomus kaden naisen elämästä 1900-luvun Italiassa. Äidistä, jonka oli elettävä yhteiskunnan vaatimuksien mukaan. Tyttärestä, joka kapinoi, muttei silti ymmärtänyt todellista vapautta.
Luin kirjan espanjaksi ja ihmeen helppoa oli, pakko myöntää että helpottaa tosi paljon tietää että ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Relax, Take it Easy

Tasan viikon päästä, kello 21.49 tulen olemaan uudessa asunnossa, ja Mansessa ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Tavallaan olen tosi onnellinen että näen taas ystäviäni ja luokkakavereitani. Välillä on ollut kaupunkiakin ikävä. Manchesterilla on tosiaan oma viehätyksensä, ja ainainen sadekin tuntuu kotoiselta. Tiedän missä kaikki paikat on, en tarvitse ajatella kolmea minuuttia jokaista lausetta kohti. Voin vain olla. M:ää tulee tietysti tosi ikävä. Onneksi Enkuista kuitenkin pääsee Espanjaan paljon halvemmin ja helpommin kun Venäjältä. Ja tuleehan hän tietenkin käymään... ihan pian. Ja kaikesta parhain on suunniteltu matka Glasgow:n, Skotlannissa en ole vielä käynytkään.

Tänään kävimme tuttujen luona nauttimassa orchataa, pariskunnasta kumpikaan ei puhu englantia, mutta heidän kanssaan oli silti hauskaa, ymmärsivät minun espanjan tasoni ja juttelivat sen mukaan, kuitenkaan pitämättä minua tyhmänä. Ensi kerraksi on jo treffitkin sovittu, me menemme juomaan rommia.

In Their Own World


Kaksi kaverusta aivan omassa maailmassaan, jossa kaikki varmasti on hyvin eikä huolenaiheita löydy. Omasta lapsuudesta tulee heti ensimmäisenä mieleen seikkailumieli- kiinnostus kaikkea kohtaan ja ainainen uusien seikkailujen suunnittelu. Mistä sen tietää vaikka nämäkin kaksi suunnittelevat jotain ihania kujeita sunnuntaipäivän kunniaksi?

Valencian graffitia






























Nämä graffitit löytyvät Valencian keskustasta, läheltä MUVIM-museota sekä kaupungin kirjastoa. Minua graffiti kiehtoo suunnattomasti, johtuu varmaankin iloisista väreistä!

Sunnuntai































Kävin aikaisemmin tunnin pituisella kävelyllä ympäri Burjassotia. Aikomuksenani oli kuvata graffitia, mutta löytyi sitä muutakin!

Suosikkeja

Kotihiiren blogista löytyi tälläinen :)

Minun kaikki suosikkini -meemi:

LEMPI

-kirja

voi, niitä on niin monia. Heti ensimmäisena tulee mieleen Haruki Murakamin "A Wild Sheep Chase", sekä yksi espanjalainen jonka nimeä en tosiaan tähän hätään muista.


-elokuva

taaskin monia. "Meri" (islantilainen, kukakohan oli tuottaja?), Lukas Modyssonin "Lilja 4-ever", Almodovarin "Volver", sekä Kieslowksin filmit.

-musiikki
tanssimusa, rock sekä välillä indietä kuuntelen.

-artisti/bändi
tällä hetkellä kuuntelen paljon Poets of the Fallia. Naksi vs Brunner saa aina hyvälle tuulelle, U2 = tosi hyviä muistoja, Kent on mahtava.....

-idoli

ei oikeastaan kukaan

-biisi
Stratovariuksen "Forever", Poets of the Falls "Beautiful Ones", Wilkin "Bohema"....

-näyttelijä

-
-tv-sarja
Tv:täkin tulee niin vähän katsottua...

-ruoka
Jääkaapissa on aina oltava kylmäsavulohta, ruisleipää sekä hunajamelonia.


-suklaa
Fazerin suklaat.


-karkki
Karkkia syön tosi harvoin, ehkä kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa, vaikea sanoa


-jälkiruoka
vadelmarahka, tai yksinkertaisesti eri hedelmät


-jäätelö
mango-meloni ja päärynä


-ruoka- ja janojuoma
sitruunalla "maustettu" vesi, ja teetä litkin kun viimeistä päivää


-mehu
en juo mehua


-limppari
kokis zero, red bull


-drinkki
Cuba libre


-mieto alkoholi
päärynäsiideri joskus harvoin


-sanonta


-vaate
mekko (tai hame+ poolo), polvisukat ja saappaat


-maisema
kaupunkimaisema tai avomeri


-paikka kotona
sohvalla teekupin ja kirjan kanssa


-ihminen
M.


-ystävä
tosi monet


-muisto
eräs kesäinen aamupäivä Manchesterin lentokentällä


-harrastus
valokuvaus, lukeminen, kirjoittaminen


-taulu
Kandinskyn tauluista pidän paljon


-väri

punainen, sininen ja valkoinen


-asento
löhö


-auto

oliskohan porsche :)

-eläin
vuohi

Vuoristorataa

Ties mikä hormoniyliannostus on iskenyt mutta tunteet ovat menneet sellaista vuoristorataa tänään ja eilen että huhhu. Menneisyyden aaveet ovat tulleet kolkuttamaan ovea enkä todellakaan tiedä miten suhtautua tähän kaikkeen. Sielustani löytyy sen verran pahoja arpia, ja jotenkin oletan ihan automaattisesti että kaikki pahat asiat tulevat toistumaan, vaikka haluaisinkin olla hyvällä ja positiivisella mielellä. Samalla pelottaa niin kamalasti että kaikki hyvä mikä ympärilläni on vetäistään pois, ja tämän estämiseksi taidan olla aika fanaatikko- on koko aian kehitettävä tilannetta positiivisesti ja tehdä kaikkea hauskaa ja jännittävää yhdessä.
Yleensä en todellakaan ole näin hermona, mikäköhän nyt iski?

Saturday, 8 September 2007

Una casa para mí

Opiskelijakämppää ei löytynyt, mutta jätettyäni nettiin ilmoituksen olen saanut tosi monta vastausta, joten jotain luultavasti löytyy... pitäkää kuitenkin puolestani peukkuja!

Hyvä Suomi!

Tasapeli Serbian kanssa ei ole mikään huono homma!!