Wednesday, 23 July 2008

Nälkäiselle


Päivän lounas päihitti sudennälän...
- pieni annos spaghettia
- kanan rintafilettä
- puolikas sipuli
- valkosipulia
- vihreetä paprikaa
- puolikas tomaatti
- puolikas kurkku
- maissia
- punaviinietikkaa

Spaghetti keitetään; kana, sipuli, valkosipuli ja paprika paistetaan oliiviöljyssä.
Sekoita kaikki ainekset keskenään, lisää tuoreet vihannekset.
And thathadaaa, done!

Päivän ilonaiheet

* ulkona paistaa aurinko
* hyvää ruokaa
* eilen postilaatikosta tipahti todistus
* asunto maanantaina
* paljon luettaavaa, mm. alla näkyvä kirja jonka työkaveri antoi lahjaksi...

Monday, 21 July 2008

Rantalomaa


Kärhkärh...kurkku on ihan kuivana ja päätä särkee. Jos nyt nukahdan, kerkeän pitää noin puolen tunnin tirsat ennen poikaystäväni kotiintuloa. Bläh. Viihdyn töissä mutta kyttään aina viikonloppua että saisin nukuttua enemmän. Viikonlopusta puheen ollen, eilen oli hauskaa. Kävimme kaveriporukan kanssa sellaisessa paikassa kuin Playa de Tavernes (n. 60 km Valenciasta etelään) ja meillä oli kivaaaaa! Oli muuten kesän eka uintikerta (meressä siis), ja minä hoin ihan innoissani poikaystävälleni että "hei, me uidaan välimeressä". Rantaleikkejä, paellaa ja sangriaa... what else can you ask for?




Vapaudentaistelija ja supersankari

Viime viikolla katsoin pitkästä aikaa pari leffaa (itse asiassa kaksi ja puoli mutta the Departed oli niin huono ja ammuskelu väsytti niin paljon että näin parhaaksi mennä nukkumaan).




Moottoripyöräpäiväkirja perustuu nuoren Ernesto "Che" Guevaran Etelä-Amerikan matkan päiväkirjamerkintöihin. Che on ehkä maailman tunnetuin vallankumouksellinen, eräs kuubalainen kirjailija on sanonut, että Che itse asiassa on Fidelin menestynein markkinointitemppu. Mystinen ulkonäkö, idealismi sekä liian aikainen kuolema ovat tehneet Chestä maailmanlaajuisen ikonin.
Itse elokuvasta voi olla monta mieltä, omasta mielestäni se oli aivan tosi ihana (vaikkakin argentiinalainen murre vähäsen viilteli korvia) seuraavista syistä:

* Che Guevara kiinnostaa ihmisenä. Miten nuoresta lääkäristä tulee vallankumouksellinen? Harva ihminen pystyisi elämään niin kuin Che, ja hänen idealisminsa ja periaatteensa viehättävät. Myönnän ettei mikään ole mustaa tai valkoista: riipppuen kuka puhuu, Chetä voi kuvata murhaajaksi, Kuuban tuhoajaksi tai vaikkapa sitten vapaudentaistelijaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa että maailma on erittäin epäoikeudenmukainen paikkaa ja nykypäivän materialisuus ja pinnallisuus ovat erittäin surullisia asioita. Aamen.

* Etelä-Amerikka: filmissä tulevat hyvin esille sekä Etelä-Amerikan lunto että yhteiskunta.

* Pinnallisin syy on varmaankin pääosan esittäjä Gael Garcia Bernal. Siis oikeesti, kauniimpaa miestä saa kyllä kauan etsiä.

* Mielenkiintoinen pointti: Che:n ystävää, Alberto Granadoa, esittelevä Rodrigo de la Serna on wikipedian mukaan Che Guevaran pikkuserkku.




Will Smithin ja Charlize Theronin tähdittämä Hancock on niin tyhmä että se on hauska. Charlize Theron on myös erittäin kaunis nainen. End of story.

Eksymisen tuloksia...

Torstaina oli tarkoitus mennä taidemuseoon, mutta jostain kumman syystä löytyi kaikkea muuta kuin se museo (kuulun niihin jotka eksyvät vaikka kartta kädessä).


...pesula/nettikahvila... kätevää! Liikeidea: tälläisiä Moskovaan!

...venäläinen ruokakauppa jossa hyllyt täynnä vodkaa! (ja ei juoppojen iloksi siellä myydään myös pakastettuja marjoja) Jo toinen sellainen.

...torneja...

...el rio.

Sunday, 13 July 2008

Sunnuntai

Huomenta!
Naryan kanssa kävimme juuri aivan ihanalla kävelyllä, nyt on käännöstöiden aika (onneksi ihan piece of cake). Saas nähdä kerkiikö tässä myös ottamaan aurinkoa.

Saturday, 12 July 2008

Vuoristorataa

Ruokakaupassa meinasi mennä hermot kun ei löytynt lettuja, eikä snickersiäkään saanut ostettua . Kotiin päästyämme tuli sellainen morkkis ja aloin vollottamaan ääneen kuinka ei ole kavereita ja muutenkin on omituinen olo. Syy: nyt on jo pitkän aikaa tehnyt mieli pyytää vanhoja ystäviä illalliselle ja drinksuja hörppimään samalla kun suunnitellaan maailman valloittamista. Aika vaikeaa kun kaikki vanhat kaverit ovat toisella puolella Eurooppaa.
Olen myös kauan halunnut juhlia työpaikan saantia, valmistumista ja tänne muuttoa, muttei siitäkäán ole tullut mitään. Harmittaa.
Varsinkin tuo valmistuminen on minulle iso juttu; vuoden verran elin nenä kirjassa kiinni erakon elämää, nukuin huonosti, kroppaa särki, joskus silmätkin oli tietokoneen tuijotuksesta niin kipeät ettei niitä saanut auki. Postilaatikkoon pitäisi pian tuon uurtamisen tuloksena tipahtaa paperilappu jossa lukee Bachelor of Arts with Honours First Class. En usko todeksi ennen kun näen, mutta jos se on totta voin sanoa että se on suurin saavutukseni tähän mennessä, ei tule mullistamaan kenenkään muun maailmaa, eikä minunkaan, mutta silti. Mieluummin minä tuota juhlisin kuin esm syntymäpäiviäni joiden saavuttamiseksi minä en ole tehnyt yhtään mitään.
Minulla on niin paljon mietittävää, mutta valitettavasti pääni on ihan solmussa. Mitä haluan tehdä?Miten tottuisin täähän elämääni? Kenelle pystyisin puhumaan tästä? En halua kuulla mitään "kyllä se siitä järjestyy", vaan haluan ihan vinkkejä, ideoita.

Friday, 11 July 2008

Kombi

Puolalaista poppia 1980-luvulta. Suosittelen!!

Słodkiego miłego życia!!

Viikon meemi

Rauli Badding Somerjokea kuunnellessa on hyvä tehdä tälläisiä juttuja. Ihanan rentouttava tapa viettää perjantai-iltaa. Tää on nyt kiertänyt niin monessa blogissa, että kaikki tietävät jo varmaan miten ne kysymykset menevät.




Ensi huhtikuussa täytän kokonaiset 25 vuotta. Mieli on kuitenkin vielä kuin 16-kesäisellä.



Kuuba on sellainen paikka jonne on aivan pakko päästä, ei kuitenkaan ainoa.



Borta bra, men hemma bäst. Tästä kuvasta tulee ihan oikeasti mieleen SUOMI, ja oman huoneeni ikkunasta on aivan sama näky.



Kirjat viihdyttävät, opettavat, inspiroivat, lohduttvat, avaavat ovet uusiin maailmoihin ja tarjoavat paikan minne paeta kun haluaa vähäksi aikaa unohtaa maailman pahuuden.



Ehkei vadelmat ole kunnon ruokaa, mutta namia kuitenkin.



Olisiko mitään suloisempaa kuin oma vuohi pihamaalla?



Turkoosi piristää aina!



Tänään olen ollut erittäin TYYTYVÄINEN!!



Jaloillani kävelen, juoksen, hölkkään, hypin, pompin, poljen pyörää...



Viime lauantaina lepäsin...



...ja sunnuntaina hörpin orxataa.


Ja minähän en ainoastaan muistuta noitaa, vaan oikea sellainen! Ihan hyvällä tapaa.

Thursday, 10 July 2008

Kirsikoita ja asunto

Erittäin suloinen mies tekee minulle keittiössä espanjalaista tortillaa... jälkiruoaksi on kirsikoita. Nam. Päivä on ollut tosi mukava, ja muuttokin taitaa pian olla edessä!

Monday, 7 July 2008

Kokeilussa: herättävä tee


Kuulun niihin ihmisiin jotka pystyvät nukahtamaan aivan missä vain ja milloin vain, taito josta on tällä hetkellä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tänään meinasin nukahtaa toimistossa (tällä menoa saan kohta potkut), joten kahvin ja kokiksen seuraksi oli aivan pako löytää vielä jokin ylimääräinen energian (lue kofeiinin) lähde. Lähikaupassa löytyikin ihan halvalla "activa tea":tä joka sisältää valkoista teetä, vihreää teetä, minttua, kanelia, guaranaa ja kaikenlaisia yrttejä. Mikä parasta: 100 ml sisältää 172 mg kofeiinia (onkohan tuo mahdollista, vai valehtelvatko ne mulle?).
Nyt hörppäilen tätä ja ilmoitan sitten miltä se oikein maistuu (ja herättääkö se ihan oikeasti oikeat unikekot!)

Sunday, 6 July 2008

Populaaripsykologiaa

Ihmisellä on oltava tavoitteita ja unelmia. Niin sitä kehitytään, opitaan uutta ja pystytään ymmärtämään muita ihmisiä ja maailmaa ihan muuten vain. Ennen kaikkea yksilön hyvinvointia ajatellen on tärkeää että ihminen tuntee onnistuneensa, pystyvänsä suorittamaan itsellensä asetettuja tavotteita. Päämäärät voivat olla ihan pieniä, ei meidän kaikkien tarvitse tähdätä huippudiplomaatiksi, formulakuskiksi tai kirjailijaksi. Myös kukkakaupan omistajat, suurperheiden äidit sekä siivojat tekevät tärkeää työtä, ja heidän päämääränsä ja hyvinvointinsa on aivan yhtä tärkeää yhteiskunnalle kuin toimitusjohtajien ja turhisjulkkisten tavoitteet.
Monet asettavat kuitenkin tavoitteensa aivan liian korkealle tyyliin kesään mennessä aion laihtua 20 kiloa, menen naimisiin prinssi Williamin kanssa, aion oppia kymmenen kieltä ja muuttaa Tahitille. Kannattaa siis pitää jalkansa maan pinnalla vaikka se pää saakin leijua siellä pilvien joukossa aina välillä, jotta ne tavoitteet muuttuisivat muuksikin kun vain päiväunelmiksi.
Itselläni on muutama tavoite jonka eteen olisin valmis tekemään töitä oikein kunnolla.
- Haaveilen puolmaratonin juoksusta. Rapakunnossa olevalle henkilölle se tarkoittaa PALJON treeniä.
- Olen opiskellut puolan kieltä jo muutaman vuoden, haluan siitä osaamisesta myös viralliset paperit. Eli, itsekuria kehiin ja kyllä on onnistumiseen ihan kaikki mahdollisuudet olemassa. Kielistä puheen ollen, joku kaunis päivä tämä tyttö puhuu unkaria.
- Opiskelujen jatkaminen olisi minulle tosi tärkeää: sekä markkinointi että psykologia kiinnostavat.


Nyt kommenteja kaikilta, minkälaisia tavoitteita sinulla on? Miten aiot päästä siihen?

Good news for vodka lovers

No niin, Corte Inglesistä löytyy oikeiden vadelmien lisäksi Absolutin vadelmavodkaa sekä Finlandiaa. En ole himoalkoholisti (viimeksi join lasillisen siideriä noin kuukausi sitten) mutta vodka on kyllä ihan oiva keksintö.

Perjantaina löytyi myös venäläinen kauppa ihan Valencian keskustasta; sinne menen aivan varmasti uudestaan- vodkan ja leivän lisäksi paikka on aivan täynnä kirjoja ja leffoja. Wohoo. Ensi viikon projekti onkin löytää puolalainen versio.

Sleepy Sunday


Kuten tämän postauksen nimestä voi päätellä, täällä ei tapahdu juuri mitään tänä päivänä. heräsin myöhään, söin aamupalan, lenkille, lepoa, lounas, formulat, torkut... ja nyt kello on jo puoli seitsemän. Olen aika rauhallinen ihminen noin yleensä, mutta vähäsen actionia kehiin, please! Jotenkin vain tuntuu etten saa elämstäni aivan kaikkea irti, haluaisin yksinkertaisesti löytää itselleni jonkun harrastuksen joka tempaisisi minut mukanaan. Toinen ongelma tällä hetkellä on ystävien puute- niitä ei nimittäin täällä Espanjassa ole mitenkään hirveästi, ja jo tuonkin takia olisi ihan hyvää keksiä harrastus. Työpaikallani kaikki muut ovat jo minua vanhempia, ja tuskin meillä niin paljon on yhteistä että alettaisiin vapaa-aikana hengailemaan. Koko viime vuoteni oli sosiaalisesti aivan kuollut, opiskelemaan minä sinne Englantiin lähdin, mutta nyt kun päämääräni ovat täyttyneet, voin taas alkaa panostamaan muihin juttuihin.

Päivän kohokohta oli muuten erään vanhan ystävän puhelu. Tutustuimme Puolan vuoden aikana ja meistä tuli tosi läheiset ystävät, nykyään olemme yhteydessä tasan kerran vuodessa, mutta juttua riittää kuitenkin aivan loputtomiin. Tämä henkilö on ylivoimaisesti älykkäin tapaamani ihminen, ja minulle ehkä suurin inspiksen lähde.