Monday, 21 January 2008

Disorganisation

Kuinka sekaisin voi ihminen ollakaan? Ainahan sitä tapahtuu kaikenlaista- avaimia katoaa, toistetaan yhtä ja samaa vähintään kolme kertaa, unohdetaan syntymäpäiviä. Minulle sattui aika paha moka lauantaina- vuokraisäntä oli käynyt meillä ja laittanut hälyttiminen päälle, ketään ei ollut kotona ja minä hyvämuistinen olin tietenkin unohtanut koodin. Naapurit saivatkin kuunnellaa hälyttimen ulvontaa oikein kunnolla. Kolmena viime aamuna olen herännyt erittäin aikaisin, ja olen vielä elossa. Tämä taitaa olla juhlimisen arvoinen asia. Eilen mentiin suoraan poikaystävän luota tuttujen luo, jotta minä voisin harjoitella espanjaa mukamas. Tuli siitä ihan mukava päivä; söimme hyvin ja katsoimme leffan "The Constant Gardener", näin sen elokuvissa pari vuotta sitten, mutta oli tosiaan katsomisen arvoinen. Vaikuttaa siltä että viime vuosina on ollut aikamoinen Afrika-buumi, mm. voi mainita elokuvat "The Last King of Scotland" ja "Hotel Rwanda". Tuota viimeksi mainittua en ole nähnyt mutta kahdella ensimimäisellä on aika paljon yhteistä: värejä, musiikkia, vääryksiä ja kyynisiä brittidiplomaatteja.
Tänään olen ollut lopputyön kimpussa, illalla taas kylään...

No comments: