Wednesday 5 December 2007

Ikävä on


Nämä viimeiset pari viikkoa ovat edistyneet etanavauhdilla enkä ollenkaan tiedä kuinka saisi ajan kulumaan nopeammin. Onneksi stressin pitäisi ainakin helppottua viimeistään perjantaina, jolloin on saatu esseet ja puolan jutut tieltä pois. Joulushoppailu siirtyi perjantaiksi mutta parempi niin- voidaan viettää oikein kunnon laatuaikaa tyttöjen kesken. Kyllä se kokonainen päivä hurahtaa ihan huomaamatta tuolla keskustassa, perinteisillä joulumarkkinoillakin haluasimme käydä. Ja kunnon "luksus"lounaalla. Entäs mitä tänään? Yliopistolle on mentävä EU-seminaarille sekä venäjän käännöstunnille. Hedelmiä pitäisi ostaa ja sitten vielä yrittää saada se essee valmiiksi. Periaatteessa olen jo saanut kirjoitettua kaiken haluamani, mutta ulkonäköä ja sisältöä on vielä muokattava.

Tällä hetkellä tuntuu aivan siltä että elämäni on juuttunut täysin paikalleen (kun ei edes kello tunnu liikkuvan mihinkään suuntaan), opiskelen vaan. Noh, ei kai tässä voi tehdä muuta kun purra hammasta yhteen, kyllä tämä joulukuun ensimmäinen viikko vuosimallia 2007 tästä vielä jossain vaiheessa jää menneisyyteen. Haluan M:n luo, jotenkin kummasti sieltä sitä inspiraatiota löytyy aina!

No comments: