Площадка для игр Жужи/Plac zabaw Żuzi/ Zsuzsin leikkikenttä/ Zsuzsis lekplats/ El patio de Zsuzsi/ Ihrisko Zsuzsi
Monday, 31 March 2008
Mansikoita ja hapankorppuja
Silmät meinaavat mennä kiinni, on pakotettava ne auki kerta toisensa jälkeen. Vihreä tee sitruunalla lämmittää mukavasti kurkkua. Ulkona on jo melkein pimeää. Tietokoneen surinaa lukuunottamatta täällä on aivan hiljaista. Huomenna pitäisi mennä kaupungille ravamaan, kunhan vaan selvitään tästä päivästä ensiksi. Jääkaapissa minua odotta kaksi mangoa ja mansikat. Kaapissa on varrasleipää ja hapankorppuja (kiitos äidilleni joka lähti niitä raahaamaan Suomesta asti), joten niitä varmaan jyrsin päivälliseksi. Mutta nyt. Artikkelin kimppuun. Saa luvan olla illan viimeinen. Tekisi mieli ryömiä peiton alle ja katsoa joku hyvä leffa. Seuraavana luvassa taitaa olla puolalainen versio Bridget Jonesista.
Loputon viikonloppu
Tänään on Valenciassa taas vaihteeksi juhlapäivä. Onneksi poikaystävä lähti siskonsa luo maalaamaan jotta minä pystyn opiskelemaan (vaikken kyllä tähän mennessä ole tehnyt yhtään mitään järkevää). Itse olin eilen maalaamassa ja kivaa oli. Teki mieli hankkia oma asunto asap :) Olisi niin hauskaa päästä järjestelemään sitä ja tehdä siitä just sellaisen kun itse haluaa.
"Oikea" viikonloppu meni aivan mainiosti. Lauantaina kävimme kavereiden kanssa syömässä kunnon hampurilaisateria ennen keilausta. Girls vs boys. Ei kovinkaan vaikea arvata kuka voitti, mutta tosiasiahan on kuitenkin se että tärkeintä on hauskanpito. Eilen paikallinen korisjoukkue ylsi voittoon (jee!), ja sitä seurasi vieläkin maukkaampi mummin espanjalainen munakas.
Random thought: aivoni ovat näköjään päättäneet aloittaa saksan opinnot. Joko kuulen (saksankielisiä) harhoja tai sitten sitä puhutaan joka paikassa.
Friday, 28 March 2008
Papereita
Tämänhetkiset ajatukseni liittyvät kaikki jotenkin papreihin. Espanjan muutto alkaa jo olla tosi lähellä (KÄÄK!!), joten on mietittävä mitä kaikkea voisi tehdä jo ennen itse muuttoa.
On viikko aikaa kirjoittaa 3500- sanan essee eikä kiinnosta tippaakaan (mitäköhän siitäkin tulee...), pää on niin täynnä kaikkea muuta roskaa. Jostakin pitäisi saada järjestettyä itselleni pieni kolo johon voin piiloutua papereideni ja viiden red bull- tölkin kanssa. Olen niin väsynyt vieraana olemiseen!
Thursday, 27 March 2008
Seitsemän merta
Olen kuullut enemmän kuin kerran puhuttavan seitsemästä merestä... mutta mitkäköhän ne ovat?
Tänä päivänä:
Pohjoinen tyynimeri
Eteläinen tyynimeri
Pohjoinen atlantti
Eteläinen atlantti
Intian valtameri
Pohjoinen jäämeri
Eteläinen jäämeri
Keskiajan kirjallisuuden mukaan mitkä tahansa seitsemän merta seurravasta yhdestätoista kuuluivat "seitsemään mereen":
Adrianmeri
Aigeianmeri
Arabianmeri
Mustameri
Kaspianmeri
Intian valtameri
Irlanninmeri
Välimeri
Pohjoismeri
Persian lahti
Punainen meri
Tiedetään nyt tämäkin!

Thursday, 20 March 2008
Luovuttaa ei kannata missään nimessä...
Wikipedian mukaan:
"Like many successful writers Kurkov had difficulty establishing an initial publishing contract. He reportedly received 500 rejections before being accepted in which time he had written almost eight complete novels"
Ehkä mekin tavalliset tallaajat ilman mitään superälyä löydämme töitä.

Köhköhköh
Olen ollut koko alkuviikon kuumessa ja nyt äänikin on mennyt joten kähisen vain omiani. Tosi normaalia touhua. Mutta selvisin kuitenkin elämäni ensimmäisistä Fallasista (toisessa postauksessa lisää).
Poen siis aivan tavallista flunssaa, mutta minullehan tämä on ensimmäinen kerta, joten aika piinaa on. Kahta asiaa olen saanut ihmetellä oikein kunnolla tämän päivän aikana.
Poikaystäväni on yleensä erittäin huomaavainen henkilö mutta jostain kumman syystä hän jätti viime yönä makuuhuoneemme parvekkeen oven auki. Heräsin siinä neljän viiden maissa siihen että luulin olevani jääkaapissa. Herra sai luvan mennä laittamaan oven kiinni, eikä ollut kuulemma tahallaan yrittänyt tuottaa minulle keuhkokuumetta.
Espanjassa ei taideta tuntea yskälääkettä. Yskiessäni keuhkojani pihalle kaikki olivat lähettämässä lääkäriin antibioottikuurille. Kun mainitsin yskälääkkeen, yleinen reaktio oli "mitä se on? ei me sitä koskaan käytetä vaikka yskiminen olisi jatkunut kuukauden" (no hei, ehkä siksi se ei ole hellittänyt?). Onneksi apteekin neiti löysi minulle varaston pimeimmästä nurkasta (hyvänmakuisen) yskälääkkeen. Yllätys, yllätys- noin kahdeksan tuntia myöhemmin yskä on parantunut huomattavasti.

Saturday, 1 March 2008
Aivan uskomatonta!
Maaliskuun vuokrat on tänään maksettu mikä tarkoittaa sitä että on enää kolme kuukautta (12 viikkoa!!!!!) jäljellä Manse-elämää. Tämä on jo aika hulluntuntuinen fiilis.
Sadetta ja teetä
Hyvää lauantaita kaikille vaan! Päivä on sujunut ihan aktiivisesti, päivän kohokohta kuitenkin Starbucksin kaakao ja Blueberrycheesecake. Mainitsemattakaan lahjaksi saamaani essua. Jeps, olen ylpeä Starbucksin essun omistaja. Ihme ilot minullakin, mutta kait niistä pienimmistä jutuista on iloittava ja innostuttava, eihän elämästä muuten tule yhtään mitään. Monet vain odottelavat sitä suurta ihmettä tekemättä sen eteen yhtään mitään. Elämä vaan nyt sattuu olemaan aivan sellaista mitä siitä itse tekee.
Nyt sen tee kimppuun ja illallistakin pitisi vielä väsertää...
Nyt sen tee kimppuun ja illallistakin pitisi vielä väsertää...
13 päivää
Poikaystäväni nauraa tavalleni laskea kuukausia,päiviä, öitä, tunteja... Oli miten oli, kaukosuhteessa on ajateltava positiivisesti. Joten neljäntoista yön päästä olen Espanjassa. Taas jälleen kerran. Tänä viikonloppuna on aivan pakko opiskella, mutta tähän asti en ole saanut paljoakaan aikaseksi. Lopputyötä varten luin pari kirjaa, ja kai tässä ennen nukkumaanmenoa kerkeää tehdä jotain muutakin. Ehkä. Tänään oli niin harmaa päivä ettei oikein ole tehnyt mieli tehdä yhtään mitään. Voi tätä elämää. Ensi viikolla on kuitenkin luvassa kaikkea hauskaa. Kaveri on muuttamassa Irlantiin ja tulee samalla täällä käymään. Ensi torstaina Manchesterissa alkaa espanjalaiset elokuvafestivaalit ja muutenkin on tiedossa juhlimista sekä intialaista ruokaa. En voi odottaa.
Päivän ehdoton luksusjuttu on liettulainen leipä (jonka löysin puolalaisesta ruokakaupasta. Voi mitä namia, aivan kuin kotona!) Cheddarin kera sekä jäliruoaksi mangoa. Ihme ruokatottumukset täällä. Laskin energynetistä huvikseni kaloreita ja selvisi että syön aivan liian vähän. Tärkeintä kai kuitenkin ettei ole nälkä! Urheilun aloittamista suunnittelen vieläkin. Periaatteessa haluaisin ainakin kokeilla nyrkkeilyä sekä jonkinlaista tanssia. Juokseminenkin voisi olla ihan hauskaa. En ole koskaan ollut urheiluihmisiä vaikka tykkään liikkua ja tehdä kaikkea, ylä-asteella koris oli suurin intohimoni mutta sekin jäi kun saarella ei ollut joukkueita. Onhan tässä nyt kuitenkin vielä vähän aikaa suunnitella :)

Subscribe to:
Posts (Atom)